|
FIN TVA&KVA HK3
RONJA
s: 1993-09-17
k: 2004-03-05
i: Quizas Rocker
e: Pikku Piskin Ringa
kasv: Kukkonen Aija
Rakas, uskollinen ystäväni nukutettiin syliini omassa kodissamme.
Vasta olimme viettäneet 10-vuotisjuhlia ja Ronja oli terve, iloinen ikinuori. Marraskuussa vauhti alkoi yllättäin hidastua ja lenkilläkään ei Ronja jaksanut käydä. Tutkimuksissa paljastui, että hemoglobiini oli pudonnut parissa kuukaudessa 166:sta 39:ään. Diagnoosi oli anemia, joskin selvää syytä ei löytynyt. Maksa-arvot olivat hieman koholla ja Ronja laitettiin täysin lihattomalle ruokavaliolle vuotoriskin pelossa.
Ronja sai vahvat lääkkeet ja kerran viikossa pistettiin hemoglobiinia nostattavaa Eprexiä. Välitarkastuksessa hemoglobiini olikin hiukan noussut. Ronja oli välillä pirteämpi, mutta ei koskaan palautunut ennalleen. Ronja laihtui ruokavaliollaan aivan olemattomiin, raejuusto, kerma ja rahkat eivät imeytyneet.
Helmikuussa menimme kontrollikäynnille, Ronjan tila oli pysynyt ennallaan. Väsynyt oli, muttei kipeän oloinen. Tällä käynnillä Ronjan sairaus sai nimen, leukemia. Hemoglobiini oli 6.7!
Aikaa Ronjalle annettiin päivistä kuukauteen ja tästä ajasta olen todella onnellinen. Ronja eli vielä kaksi viikkoa, syöden aina kun halusi ja kaikkia herkkujaan. Hyvästelin ystäväni jokainen ilta ja tervehdin onnellisena aamuisin.
Perjantaina 5.3.04 Ronjalle ei maistunut mikään herkku ja tiesin hetken olevan lähellä. Ronja oli hyvin, hyvin väsynyt eikä noussut paikaltaan. Onneksi sain istua Ronjan vierellä koko päivän ja kerroin sille meidän pärjäävän ja annoin luvan nukkua pois. Ronja katsoi minun kyyneleitäni ja eikä antanut periksi. Illalla kunto oli jo niin huono, että minun oli tehtävä vaikea päätös ja pyydettävä eläinlääkäri nukuttamaan ystäväni, jonka uskollisuus oli jotain käsittämätöntä.
Ronja sai nukkua minun syliini, omalle paikalleen.
Ronja on jättänyt syvän tassunjäljen monen ihmisen elämään. Ystävät ja sukulaiset muistelevat Ronjaa ja treenikavereiden kanssa muistellaan jatkuvasti Ronjan työskentelyä rakastamallaan hakuradalla.
Ronja meni mielellään ihmisten hoivattavaksi, mutta kukaan ei yltänyt sen sydämessä lähellekään sitä paikkaa minkä minä täytin. Sen uskollisuus oli käsittämätöntä.
Ronja-
Lupasin sinulle, ettei enää ole kipuja.
Lupasin, että jaksat jahdata taas puput, hirvet ja kelkat.
Lupasin, että saat syödä herkkujasi.
Lupasin Devilin odottavan sinua.
Lupasin, että tapaamme vielä varmasti.
Nuku vain rauhassa Rakas Ystäväni!
Koti on tyhjä ilman sinua.
-Taru-
Ronjaa aina muistelevat:
Pasi ja Peetu,
Ego, Sally ja Reiska,
Sukulaiset ja Ystävät
|